keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Tilinpäätöksen laatiminen

Tilikauden päättyessä on laadittava tilinpäätös. Tilinpäätöksen keskeiset osat ovat tase ja tuloslaskelma. Tase kuvaa tilinpäätöspäivän rahoitusasemaa ja tuloslaskelma paljastaa tilikauden tuloksen. Osalta kirjanpitovelvollisia edellytetään lisäksi rahoituslaskelman laatiminen. Näihin osiin liitetään vielä liitetietoja. Suurten kirjanpitovelvollisten on lisäksi laadittava toimintakertomus.

Täysin tarkka tase ja tilinpäätös voidaan laatia vain yrityksen koko eliniältä eli totaalikaudelta. Useimmat yritykset kuitenkin toimivat vuodesta toiseen, kenties vuosikymmenien tai jopa vuosisatojen ajan. Tällöin totaalikauden laskelmia ei voida tehdä. Käytännössä yrityksen tulos ja tase selvitetään yhden tilikauden ajalta.

Yleensä tilikauden pituus on 12 kuukautta. Suomen kirjanpitolain mukaan tilikausi voi alkaa minä päivän hyvänsä. Eri maissa säädökset vaihtelevat tässä suhteessa. Joissakin maissa edellytetään, että tilikausi on kalenterivuosi. Toisissa vaaditaan, että tilikausi alkaa kuukauden alussa. Suomessakin pankkien tilikausi on määrätty kalenterivuodeksi.

Tilinpäätöksessä kirjanpidon tilit päätetään tasetilille ja tulostilille. Yrityksen varat ja velat päätyvät taseeseen, tuotot ja kulut tulostilille.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Kaksinkertainen kirjanpito: tili, debet ja kredit

Yritykset käyttävät niinsanottua kaksinkertaista kirjanpitoa. Tällöin kukin tapahtuma merkitään kahdelle tilille. Jokainen tili puolestaan koostuu kahdesta puolesta: debet-puolesta ja kredit-puolesta.

Sana tilin voi tuntua hämäävältä. Kirjanpitoon tutustuvan pitää muistaa, että tilillä ei ole mitään tekemistä esimerkiksi pankkitilin kanssa. Kyse on vain kirjanpidon apuvälineestä, sillä kirjanpidossa kirjaukset tehdään tileille.

Tili koostuu kahdesta puolesta. Tilin vasen puoli on nimeltään debet ja oikea puoli kredit.

Kaksinkertaisen kirjanpidon peruslähtökohta on, että rahatilin (kassatili, pankkitili) debet-puolelle merkitään yritykseen saapuva raha. Maksetut rahat merkitään saman tilin kredit-puolelle.

Koska kyse on kaksinkertaisesta kirjanpidosta, merkitään sama liiketapahtuma aina myös jollekin toiselle tilille. Tätä kutsutaan vastakirjaukseksi. Kulloinkin käytettävä toinen tili valitaan tapahtuman luonteen mukaisesti. Yrityksissä voidaan käyttää esimerkiksi tilejä "ostot", "myynnit", "koneet ja kalusto".