Kirjanpito on yrityksen taloudellisten tapahtumien järjestelmällistä muistiin merkitsemistä. Lainsäädäntö määrää, mitkä tapahtumat kirjanpitoon on merkittävä, miten kirjaukset tehdään ja minkälaisia yhteenvetoja näiden tietojen perusteella täytyy voida laatia.
Kirjanpitoa koskeva lainsäädäntö koostuu vuoden 1997 voimaan astuneista kirjanpitolaista (KPL) ja kirjanpitoasetuksesta (KPA). Nämä ottavat nykyään huomioon EY:n tilinpäätösdirektiivien esittämät vaatimukset. Vuonna 2004 lakia ja asetusta on viimeksi muutettu. Tällöin lainsäädäntö mukautettiin EU:n asetuksiin. Muutoksen jälkeen kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja täytyy soveltaa julkisesti noteerattujen yritysten konsernintilinpäätöksissä.
KPL:n ja KPA:n lisäksi myös muussa lainsäädännössä on kirjanpitoa koskevia määräyksiä. Tärkeimpiä näistä ovat yhteisölainsäädännön lait. Yrityksen kirjanpidon kannalta keskeinen merkitys on osakeyhtiölailla.
KPL:n mukaan jokainen, joka harjoittaa liike- tai ammattitoimintaa on velvollinen pitämään toiminnastaan kirjaa. Liike- ja ammattitoimintaa ei ole täsmällisesti määritelty.
Ensiksi mainitulle on tyypillistä ansaitsemistarkoitus, jatkuvuus, toiminta kolmilla markkinoilla (tuotannontekijä-, suorite- ja rahoitusmarkkinat), vaara saavutetun varallisuuden menettämisestä, palkatun henkilökunnan käyttö ja erilliseen toimipaikkaan sijoittuminen.
Ammattitoiminta on suppeampaa kuin liiketoiminta. Yleensä se on itsenäistä ammatin harjoittamista. Ammatinharjoittajan kirjanpidolle ei aseteta yhtä suuria vaatimuksia kuin liiketoiminnalle.
Myös yhteisömuoto voi velvoittaa kirjanpitoon. Kirjanpitovelvollisia ovat esimerkiksi osakeyhtiö, osuuskunta, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö, yhdistys ja asumisoikeusyhdistys. Muita kirjanpitovelvollisia ovat esimerkiksi uskonnolliset yhteisöt, säätiöt sekä vakuutuskassat ja -yhdistykset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti